HISTORIA

Riikinin ja Woodin synty
Vuoden 2003 elokuussa, jonkin aikaa koulujen alkamisen jälkeen Laura (eli Wood) kertoi suunnitelleensa omaa koiralaumaa. Laura sai minutkin innostumaan asiasta ja koulupäivän päätteeksi suunnitelinkin sarjakuvan kolme ensimmäistä hahmoa eli Riikinin, Niirun ja Dainin. Tämän jälkeen esittelimmekin Woodin ja Riikinin toisilleen ensi kertaa. Tarina oli vasta alussaan ja hahmot lapsenkengissään.

Juuri sopivan ikäisinä, tietysti hyvä tapa suunnitella ja sisäistää hahmot oli leikkiä niitä. Ennen tätähän olimme leikkineet ahkerasti Hopeanuolta, sekään ei varmasti ole mikään ihme. Leikeissä sarjakuvan juoni alkoi hahmottua ensimmäistä kertaa ja niissä se myös muuttui paljon ja muovautui omiin uomiinsa. Näiden vuosienkin jälkeen juoni vielä muuttui. Riikin-sarjakuvan juoni on muuttunut vielä vuoden 2006 jälkeen, jolloin Woodin kehittelyä ei enää jatkettu. Keksimme Riikinille ja Woodille myös tulevaisuutta ShiroFighterin ja MonsterDragonin (Wood-sarjakuvan pahis :D) tuhoamisen jälkeen. Woodin tarina tosiaan jäi niille sijoilleen, Wood sai mahdollisesti puolison ja muutaman pennun, Riikinin tapaus on muuttunut paljon ja kaikki selviää vasta, kun sarjakuva on siihen pisteeseen edennyt.

Ensimmäiset versiot sarjakuvistamme syntyivät yön pimeinä hetkinä, kun olimme toistemme luona yötä ja paahdoimme ilmoille törkeää amatööri-sarjakuvaa, johon tosin olimme silloin hyvin tyytyväisiä. Tai tyytyväisiä ja tyytyväisiä - Laura aloitti monet kerrat sarjakuvansa alusta ja sai minutkin innostumaan asiasta. Olin kuitenkin niin laiska, etten jaksanut aloittaa uutta versiota yhtä useasti kuin Laura. Molempien sarjakuvien ensimmäiset versiot olivat karkeita, mustavalkoisia, paperin molemmille puolille piirrettyjä törkyjä. Näitä ensimmäisiä sarjakuvia tehtiin loppujen lopuksi aika paljon, jonka jälkeen molempien juoni muuttuikin paljon. Itse sain raapusteltua 21 sivua ja Laura sellaiset 15 sivua sarjakuvaa. Vanhoissa versioissa vihollisina eivät vielä olleet ShiroFighter ja MonsterDragon vaan Lauralla Shakeru-koirat ja minulla Zekarut. Vihollislaumoja siis, tylsät tavanomaiset viholliset. Tämän jälkeen Laura ei saanut Wood-sarjakuvaa kovinkaan pitkälle, vaikka juoni olikin jo muuttunut. Monta kertaa hän teki yhden tai kaksi sivua, joka kerta eri aloituksella. Itse aloitin sarjakuvaa ensin mustavalkoisena, sitten vesiväreillä ja lopulta kaksi viimeistä sivua puuväreillä. Tätäkään sarjakuvaa minulle ei kertynyt edes 20 sivua. Lopulta, kun ajatukset olivat kehkeytyneet "loppuun", ajattelimme, että pojillemme pitäisi saada omat kotisivut... :)

Nimet ja niiden samanlaisuus
Tuo on ehkä hiukan huono otsikko, mutta menkööt nyt. Riikinillä ja Woodilla molemmillahan oli joskus erilainen kuviointi. Nyt enää ei kuitenkaan ole ajankohtaista kirjoittaa Woodista, joten raapustelenpa jotain Riikinistä ja hänen nimestään ym. Kyllä jokainen varmaan huomaa, että Riki ja Riikin kuulostavat samanlaiselta. Molempien väritys on myös hieman samankaltainen. Molemmat ovat kuitenkin yksilöitä ja en ole mitään Rikiltä kopioinut. Riikin on oma persoonansa, joka kasvaa koko ajan, itseni ja sarjakuvan myötä. Älkää antako sen häiritä ja kyllähän te nyt huomaatte, että Riikin on täysin erilainen kuin Riki. ^^

RW Club
Herää kysymys, miksi lasken sivujen iän vuodesta 2003, vaikka sivut on tehty vasta 2004. Riikin on kuitenkin tehty 2003 ja onnittelen siksi RW Clubia siinä sivussa, kun onnittelen Riikiniä, vaikka hänet onkin luotu vasta myöhemmin kuin 3.8, jolloin sivujen ensimmäinen versio on valmistunut.

RW Clubin ei pitänyt olla alkuunsakaan sarjakuvasivusto, vaan Hopeanuoli-sivu (eriniminen tietysti). Kuten varmaan ymmärrätte, ei Hopeanuoli-sivuja ole mitään järkeä perustaa. Niitä on netissä pilvin pimein ja jokainen toistaan huonompia. Onneksi tajusimme tämän jo silloin, vaikkemme mitään älyn jättiläisiä olleetkaan. Emmekä varmaan vieläkään ole...

Sivujen suunnittelun jälkeen tuli ongelma siitä, millä sivut olisi pitänyt tehdä. Aluksi Microsoft Word oli mielestämme todella hyvä vaihtoehto, mutta emmepä me silloin osanneet sinne laittaa kuvia niin, että ne olisivat HTML-tiedostoksi tallennettuna näkyneet oikein. Niinpä yritys kaatui ja piti keksiä muuta.

Äitini huomasi lehdessä kurssin, jonka tarkoitus oli perehdyttää aloittelijoita kotisivujentekoon. Totta kai ilmoittauduimme sinne ja sitten odottelimme n. kolme kuukautta koko kurssia kuin koulun päättymistä konsanaan. :D Pääsimme viimein kurssille ja opettelimme alkeita. Nykyään kun ajattelen koko kurssia, mieleni tekee nauraa. Siellä opetettiin todellakin vain alkeita, eikä opetettu koodikaan ollut mitenkään validia (eli puhdasta), johon nykyään siis pyrin. Kaiken lisäksi meidät opetettiin käyttämään Microsoft FrontPagea, joka on ensinnäkin kallis ohjelma, jos sen ostaa pelkästään itselleen ja se vieläpä sotkee kaikki kunnonkin koodit oikein olan takaa. Sain kuitenkin tämän ohjelman kummisedältäni ja siksipä RW Clubin viisi ensimmäistä ulkoasua on tehty FrontPagen "suosiollisella" avustuksella.

Sitten vielä loppukevennys tälle puurotekstille, jota kukaan ei lue. RW Clubin nimi piti alunperin olla RiWo Club (Ri eli Riikin ja Wo eli Wood). Ihan tuollainen mukiinmenevä nimi; onhan täällä välillä aika rivoa juttua... x)

RW Club nykyään
Kuudennesta ulkoasusta lähtien opettelin koodaamaan muistiolla, että sivujen koodi olisi ollut validia ja toiminut useammilla selaimilla. Sivut on tehty php-muotoon ja kikkailtu hieman, jotta esim. ulkoasun vaihto näin laajalla sivustolla olisi helpompaa. Turhia on kuitenkin pyritty jättämään pois ja otan mieluusti vastaan kommenttia, jossa kerrottaisiin, mitä sivuille halutaan. :)

Woodyn lähtö, 27.06.2006
Tuona kesänä tapahtui eräs radikaali muutos RW Clubin historiassa.. Laura ilmoitti olevansa kyllästynyt Woodiin ja sarjakuvan tekemiseen ylipäätään. Tähän mennessä Laura olikin jo lopettanut Wood-sarjakuvan piirtämisen kauan aikaa sitten. Laura ilmoitti myös, että oli hankalaa, kun hän ei voinut päivittää sivuja omalta koneeltaan. Wood oli siis tullut tiensä päähän ja elää nyt vain minisivustolla, jolle pääsee sivujen sälä-osiosta. RW Clubin nimi ei kuitenkaan muutu, sillä on jo "liian pitkät perinteet" ja nimessähän Wood vielä elää. Sanokaa hyvästit harmaanvalkealle ystävällemme.

Taukoilua ja oma domain, 11.01.2007
RW Clubilla on ollut vuosien saatossa monen monituista hostia (peräti kolme) ja yksi niistä oli MarkoHosting. Nyt varmaan uskallan sanoa, että se oli varmasti RW Clubin huonoin hosti, vaikka toimiessaan se olikin kuin unelma. Lopulta vuoden 2006 lopulla RW Club oli ollut MarkoHostingin takia niin paljon tauolla, että päätinpä sitten tehdä asialle jotain. Tammikuun ensimmäisenä päivänä (vuonna '07) äitini suostui ostamaan minulle domainin Futuronilta. Sain siis oman rauduskoivu.net-domainini näin. Nyt katkoksia ei enää tule ja tämä osoite (rauduskoivu.net/rwclub) luultavasti pysyy RW Clubin osoitteena vielä pitkään. Kiitos äidilleni ja hyvästit MarkoHostingille! o/